![]() |
|
||
|
|
|||
| Etusivulle l Henkilökunta l Johtokunta l Sivukartta | |||
Instituutti
-kulttuuriyhteistyö ja luova talous -integraatio -koulutus ja julkaisut -maksulliset palvelut ![]() Tuotteet ja palvelut
![]() Praktika-julkaisusarja
-uutuudet -aikaisemmin julkaistut ![]() Kirjasto- ja tietopalvelut
-aineistohaku VEERA
![]() Pohjoinen ulottuvuus -kulttuurikumppanuus ![]() Luova kompassi -hanke
![]() Turvallisuusklusteritoiminta
![]() EU-Venäjä kulttuuriyhteistyö
|
Valko-Venäjä/Hallinto ja politiikka/ Kansainväliset suhteet
Valko-Venäjä on diktatuurina jäänyt saarroksiin naapurimaissa tapahtuvien muutosten keskellä. Jopa suurin kauppa- ja yhteistyökumppani Venäjä suhtautuu ajoittain varovaisesti maan tapahtumiin.
Suhteet EU-maihin ovat varovaisen odottavat. Maan ihmisoikeustilanne on keskeisin este yhteistyön kehittämiselle.
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj perusti edustuston Minskiin jo vuonna 1997. Etyjin puheenjohtaja Aleksandr Stubb totesi Minskin-vierailullaan vuoden 2008 lokakuussa, että järjestö on valmis kehittämään yhteistyötä Valko-Venäjän kanssa. Stubb totesi yhteistyön olevan parempi vaihtoehto kuin eristäminen. Etyj pyrkii lisäämään yhteistyötä liikenteen ja rajavalvonnan kehittämisessä sekä ihmiskaupan vastaisessa toiminnassa.
Linkkejä
Tietoa maan valtionhallinnosta ja linkkejä » DMOZ.org Open Directory Project-sivustolla
|
Tietoa ja toimintaa venäjän kielellä
![]() Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän tutkimus ja opetus Suomessa ![]() Venäjän federaatio
![]() Ukraina
![]() Valko-Venäjä
![]() | |