Kulttuuriyhteistyö ja luova talous

Edistämme monenkeskistä kulttuuriyhteistyötä EU-maiden sekä Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän välillä.

Tuemme luovien alojen kansainvälistä yhteistyötä mm. hankkeiden sekä asiantuntija- ja verkostoitumispalveluiden avulla ja osallistumme pohjoisen ulottuvuuden kulttuurikumppanuuden kehittämiseen opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla.

Järjestämme yleisötilaisuuksia kaikille Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän yhteiskunnista ja kulttuureista kiinnostuneille.

» Training for Projects-hanke antaa lähialueiden kulttuurin ja luovien alojen toimijoille hanketyön valmennusta. Hanke on saanut rahoitusta vuosiksi 2011–2012.

» Creative compass-hanke verkottaa keskenään luovan alan toimijoita Suomessa ja Venäjällä. Hanke toteutettiin vuosina 2009–2011. 

» Pohjoisen ulottuvuuden kulttuurikumppanuuden tavoitteena on nostaa kulttuurin painoarvoa kansainvälisessä politiikassa. Sen puitteissa pyritään edistämään EU:n ja Venäjän välistä kulttuuriyhteistyötä. Edistämme opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla pohjoisen ulottuvuuden kulttuurikumppanuutta toteuttamalla hankkeita ja järjestämällä tilaisuuksia.

» Kulttuuritapahtumat ja tilaisuudet - VIE-instituutin järjestämissä tilaisuuksissa on mahdollisuus tutustua mm. kohdemaiden musiikkiin ja kirjallisuuteen.

» Edistämme luovien alojen kansaivälistä yhteistyötä  verkostoitumis- ja asiantuntijamatkojen sekä koulutustilaisuuksien avulla. Tarkempaa tietoa toiminnastamme löytyy Tapahtumat-osiosta.

Lisää tietoa

» Tietoa luovista aloista

» EU-Venäjä –kulttuuriyhteistyö tietoa Euroopan unionin ja Venäjän välisistä kulttuuriyhteistyön rahoituskanavista.

» Кто есть кто, что, где, когда? Venäjänkielinen luettelo suomalaisista kulttuuritoimijoista

» Moskovan kulttuuriopas - Suomenkielinen luettelo moskovalaisista kulttuuritoimijoista.
 

Yhteystiedot

Hankkeet, EU-Venäjä-kulttuuriyhteistyö, pohjoisen ulottuvuuden kulttuurikumppanuus

Anneli Ojala, hanketoimiston päällikkö, puh. 010 231 0906,

Dima Stepanchuk, hanketoimiston assistentti, puh. 010 231 0917

Luovien alojen kaupallinen toiminta

Irma Kettunen, konsulttitoimiston päällikkö, puh. 010 231 0908